Vuosi alkaa olla taputeltu ja kun on ollut aikaa istua alas, rauhoittua ja katsoa tabletin valokuvakirjastoa. Tuli mieleeni, että voisi kertoa ja muistella muutamin kuvin millaista on retkipurjehtiminen Näsijärvellä. Kesän purjehdukset Näsijärvellä oli hieman laajemmat kuin koskaan ennen, sillä poikettiin ensimmäistä kertaa Virroilla asti. Virtoja pidemmälle ei sitten purjeveneellä oikein Näsijärven vesistössä pääsekkään.
Kesähän alkaa tietenkin veneen kunnostuksella. Tämä musta aukko on veneen pohjasta kolme päivää ennen veneiden laskua veteen. Ei näytä hyvälle, ei. Yksi pohjan läpivienti, joissa on sulkuventtiilit, ei toiminut. Kahva liikkui, mutta venttiili ei. Tätä ei tietenkään tullut tarkastettua syksyllä ajoissa vaan viime hetkellä. No venttiilihän ei suostunut reilun parinkymmenen vuoden jälkeen irtoamaan edes voimakeinoin, joten koko läpivienti lähti rälläköiden.
Onneksi tiivistemassa kuivuu jo vuorokaudessa pitäväksi ja mielelle laskeutuu rauha samalla tahdilla. Vaarallinenhan tuo läpivienti ei vielä ollut, mutta putken rikkoutuessa olisi varmaan mennyt hetki ihmetellessä kun ei vedentulo lakkaa vaikka vääntää venttiilin kiinni. Purjehtiminen kokonaisuudessaan ei ole vain lomailua vaan välillä myös remppaa eli harrastusta.
Kuvassa ollaan tulossa viikonlopun vietosta, 2014 alkukesästä takaisin etelään Tampereelle. Kuvasta näkee sisävesipurjehduksen parhaita puolia. Aurinko paistaa, suhteellisen lämmin kun huppari päällä tarkenee. Veneessä kevyt kallistus ja aallokko olematon eli tuuli on sopivan kevyt. Kaikki purjeveneet ei tarvitse kovaa tuulta liikkuakseen.
Kuva samalta reissulta. Tuuli on vähän vastaan, mutta ei se mitään haittaa, pääseehän purjeveneellä vastatuuleenkin luovien. Joku purjehtija varmaan miettii mitä ihmettä tässä höpisen, mutta yritän vaivihkaa aukoa purjehdussanastoa ei purjehtiville lukijoille. Ihan palautteen pohjalta.
Juhannuksena keli ei ollutkaan enää niin nätti. Kunnon raekuuro reippaan tuulen kera kuritti hieman purjehtijoita. Rakeita tuli hetken reippaasti ja tekivät tuulen kanssa aika kipeää naamaan. Nykyään veneen varusteisiin kuuluvatkin myös suojalasit. Kuuro ei onneksi tullut kovin yllättäen vaan siihen osasi varautua. Goret päälle ja purjeet alas. Veneen reippaan purjepinta-alan kanssa on oppinut olemaan varovainen puuskatuulien kanssa. Purjeita on aina melko helppo lisätä mutta pienentäminen vaikeampaa.
Kuvavirrasta löytyi sitten selfie-otos. Itselläni kesäloma alkoi hieman aikaisemmin kuin miehistöllä, joten lähdin itsekseni purjehtimaan venettä kohti pohjoista tuossa Kokemäenjoen ojassa, niinkuin jotkut sitä ivallisesti tai leikillisesti nimittää. Aurinko paistoi ja vettä sateli, mutta silti oli mukavaa. En ole paljonkaan tuota yksinpurjehdusta harrastanut, mutta eipä se ole hassumpaa. Musiikki soimaan, autopilotti avuksi ja turha kiire laidan yli. Saa olla kapteeni ilman miehistön soraäänia vaikka vauhti tippuisi alle kahden solmun. Solmu on 1,85 kilometriä tunnissa, joten esimerkiksi 10 kilometrin matkaan vierähtää parin solmun nopeudella pari, kolme tuntia. Purjeveneen nopeus pysyy harvoin vakiona, joten aikatauluja ei kannata tehdä edes mielessään ilman kunnon likimääräistyksiä. Itselleni tämä ei niinkään ole tuottanut päänvaivaa sillä lomahan alkaa purjehtijalla köysien irroittamisesta eikä perille pääsystä. Yksinpurjehduksessa on toki aina se pieni pelko veneen kyydistä jäämiseksi, kun kukaan ei tule sitten hakemaan. Jostain kuulin tai luin joskus yksinpurjehtijan kolme pääsääntöä: 1. pysy veneessä 2. pysy veneessä 3. pysy veneessä. Yksinkertaista, eikö totta?
No aivan yksin en kyllä oikeasti purjehtinut vaan matkassa oli pari "lamppuharjaa" kuten eräs seuramme jäsen näitä laivakoiria nimittää. Eivät ole kylläkään laivakoira rotua, joten pitäisikö puhua ennemmin venekoirista? Muroleen kanavalle kun pysähdyin näitä venekoiria ulkoiluttamaan suoritin ensimmäisen kylkikiinnityksen yksinään. Paikka oli hieman ahdas ja yksi moottorivene, omistaja sen sisällä seurasi toimintaa tarkasti, varmaan peläten veneensä puolesta. Täydellisen kiinnittymisen jälkeen moottoriveneen omistaja tuli kehaisemaan että "onnistuu se näköjään noin yksinäänkin", en kiittänyt avusta, tosin en sitä pyytänytkään. Kansainvälisten "meriteiden sääntöjen" mukaan kapteeni ei saa poistua aluksesta ennen kuin se on tukevasti kiinnitetty. Sääntöä on hankala noudattaa kirjaimellisesti, koska pitää hypätä laiturille köysi kädessä. Homma meni niin, että valmistelin rantautumisen laittamalla kaikki fendarit toiselle laidalle sekä köyden perästä ja keulasta niin, että vapaat päät tuli veneen keskelle. tulin viistosti laituriin väistäen tuota moottorivenettä, jonka jälkeen jarrutin ja käänsin samalla veneen laiturin kanssa suoraan. Sitten nopealla loikalla istumalaatikosta laidalle, köydet mukaan laiturille ja perä kiinni ensin, kun tuuli ajoi venettä edelleen eteenpäin tai sitten jarrutus ei ollut täysin pysäyttävä. Tuuli ahdas paikka teki hommaan sen lisämausteen, että nopeus oli valttia.
Muroleen kanavan jälkeen sainkin jo vakimiehistön veneeseen ja jatkettiin matkaa pohjoiseen. Näsijärvi on mainio järvi harrastaa retkipurjehdusta, mutta historian saatossa se on osittain pilattu siltainsinöörien puolesta. Juuri ennen Ruovettä on menty rakentamaan silta, jonka alituskorkeus on kyltin mukaan 11,5 metriä. Alituskorkeus oli tuolloin 13,16 metriä, mutta veneen masto on 14.4 metriä veden pinnasta, joten ei riitä ei. Lisäksi maston huipussa on erilaisia himmeleitä kuten antennia, tuulimittari ja windex, eräänlainen tuuliviiri. Mieli kuitenkin teki matkaa jatkaa, ollaanhan tässä jo useampana vuonna käännytty takaisin. Kallistettiin hieman venettä kyljelleen ja jatkettiin voittajina matkaa. Näsijärven Inferno 28 laivueen toisen jäsenen kanssa poksautettiin kuohuviinipullo tuon pitkäaikaisen vastustajan kellistämiselle. Nyt oltiin viimein ylävesissä.
Tässä hyvä esimerkki kanssaveneilijöistä, joihin törmää vesillä, tai oikeastaan ne törmää. Virroilla viereinen vene on kyllä kiinni perästäkin, mutta jotenkin on jäänyt pari metriä kiinnitysköyteen liikaa pituutta. Uskomatonta, mutta totta. Kyllä kannatan kaikille pakollista veneajokorttia, jos se toteutettaisiin järkevästi eikä olisi vain uusi rahastuskeino.
Tässä on puolestaan Tarjanteen tyylinäyte rantautumisesta. Kuva on otettu Virtain laivalaiturilta mihin piti osua tai kiinnittyä, mutta menikin vähän ohi. No konemestari oli ilmeisesti hieman maistissa ja vaihdehanikat sekaisin.
Viereinen moottorivene onneksi poistui ajelehtimasta laiturista. Tässä meitä Tampereen pursiseuran veneitä neljä vierekkäin illan hämärtyessä. Kuvaa on tullut katseltua tovi. Mukavia muistoja herää mieleen. Poikettiin rantabaarissa yksillä ja jatkettiin illan viiletessä seurustelua veneen kannella. Doris pullo taisi huveta, en muista.
Lähes samassa lahdessa jossa Tampereen Navigaatioseuran Vehkalinna ja tuo Vehkakosken lava sijaitsee, on myös Pohjaslahden laivalaituri. Laiturilta on noin kilometrin matka pohjaslahden kylälle, jossa on kauppa, kirpputori ja pubi. Pubista saa hyviä pizzoja ja kyseinen pizzeria oli myös meidän ylävesi-TOP-10-listalla.
Visuvedellä, Kaivoskannan kanavalla odotetaan että kääntösilta aukeaa. Silta avataan ainoastaan tasatunnein, jos kääntö on tilattu tuntia ennen. No onneksi rannassa on mainio lettubaari, kannattaa poiketa. Poikettiin mennentullen ja mentiin parikin kertaa, tultiin myös. Kuulemma paikka laajenee kesäksi 2015.
Kesälle osui muistaakseni 28 päivän yhtämittainen hellejakso. Edelleenkään ei mikään historiallinen tapahtuma, on ollut ennenkin. Tuo koko jakso sattui ajoittumaan myös kokonaan meidän lomalle. Kuumaa oli, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Nahka toki meinasi palaa ja hiki tuli useasti, mutta veneillessä tuo kuumuus ei ole koskaan kovin suuri ongelma. Esimerkiksi Vilppulaan poiketessa pysähdyttiin muutaman kerran vain keskelle järveä ja sitten hypättiin järveen. Tuultakaan ei ollut joten vene pysyi paikallaan. No varmuudeksi käytiin uimassa vuoronperää. Vene toki on lämmin, kun aurinko siihen paistaa, huolimatta sen valkoisesta väristä. Koiria saatiin myös uittaa niin letkulla kuin järvessä. Veneessä on onneksi viileä öisin, sillä auringon laskiessa vene jäähtyy nopeasti. Onhan se järvessä jossa on vain hieman päälle 20 asteista vettä, myös helteillä.
Kävimme nopeasti etelässä poikkeamassa Taulaniemessä, kun oli seuramme taulaniemipäivät, mutta lomallamme emme halunneet Tampereelle rantautua, joten pysyimme hyvän matkan päässä Näsiselältä. Otettiin vielä uusintakierros pohjoisemmaksi ja tässä pysähdyttiin Muroleen kanavalle syömään. Huomaavaisesti säästettiin laituripaikkoja muillekkin ja otettiin kiinnittyminen jo toiseen riviin. Kauniita ovat nuo keppiveneet. Mikäs sitä estää ottamasta pientä tikkiä edestakas. Purjehtien usein tuttukaan väylä ei tunnu tylsältä.
Lomat loppuu aikanaan, niin tänäkin vuonna. Monta viikonloppua oli vielä onneksi purjehdusta jäljellä ja Kroatiassakin poikettiin, siitä tässä blogissa tarkka selonteko. Jos hieman torstaisin valmistelee kamat valmiiksi niin perjantaina ehtii töiden jälkeen vielä kolmen tunnin purjehduksen päälle illaksi saunomaan.
Sain myös kunnian kertoa yhdessä seminaarissa hieman purjehduksesta Tampereella eräälle pursiseuralle, jonka jäsenet pääosin purjehtivat suurilla merillä. Jossain vaiheessa kysyttiin että miten ihmeessä me sisävesipurjehtijat saamme viisikin viikkoa tuhlattua tuolla Tampere-Virrat välillä. En edelleenkään osaa oikein vastata kysymykseen. Purjeet ei tietenkään ole viittä viikkoa ylhäällä vaan purjehtiminen on melko kokonaisvaltainen harrastus, kuten kuvat esittävät. Neljään tai viiteen viikkoon mahtuu paljon muutakin kuin rättien tuuletusta. Oikeastaan voisin kysyä miten joku saa kesäloman kulumaan kesämökillä.
Suuret kiitokset kaikille, jotka osallistuitte tämän unohtamattoman kesän 2014 lomapurjehdukselle!
