Aamu pitää aloittaa tietenkin hyvällä aamiaisella. Runsas proteiini ja rasva antaa hyvät lähtökohdat päivän tulevalle purjehdukselle. Pääsääntöisesti aamiainen tehdään veneellä ja mikäs sitä porukalla tehdessä. Veneessä kyllä mahtuu hääräämään keittiössä, onhan se se noin viisi metriä pitkä ja aggrekaatti jauhaa sähköä kahvinkeittimelle sekä leivänpaahtimelle. Lisäksi sähkö riittää tietenkin ilmastoinnille, eihän sitä nyt muuten pysty rentoutumaan karibian lämmössä ;) Mitenköhän saisi samat kilkkeet mahtumaan omaan veneeseen?
No ilmastoinnin ihanuudesta huolimatta pitää kyllä syödä ulkona nauttien Karibian aamuauringosta. Kahvia, pekonia, munakokkelia ja paahtoleipää lisukkeilla. Tämä on lomapurjehtimista!
Aamiaista syödessä bongasin hieman erikoisemman purjeveneen. Se oli trimaraani melko suurella keskirungolla. Mastot oli sen verran korkeat että eilen illalla mastoissa paloi punaiset ankkurivalot. Normaalisti ankkurivalot on valkoisia, mutta kuten korkeissa mastoissa on punaiset valot niin oli tässäkin.
En ole koskaan ennen kokenut suurten merien maninkia. Se oli uutta ja ihmeellistä. Maininki on kuin iso pitkä aalto, joka tekee mereen isoja kuoppia. Aallonpituus on todella pitkä, noin 8 sekunttia. Vaihdeltiin vuoroja ja otettiin aurinkoa. Jossain vaiheessa minulle tuli hieman hieman huono olo vuoristoradasta. Myöhemmin siirryin vielä ruoriin juuri ennen Kitsin pohjoisniemeä jossa tuulikin yltyi. Hetkellisesti sain mittariin 9,3 solmua lasketellessani mainingin pohjalle, hienoa oli, mutta peräsimen pito alkoi epäilyttämään, kun joutui tosissaan vääntämään vastaan. Ajaessa olokin parani, kun keskittyy veneen liikkeisiin ja katselee horisonttiin.
Kitsin taakse päästyään laskettiin purjeet, kun tuuli kääntyi vastaan ja heikkeni. Meillä oli taas kiire, että päästään ennen auringon laskua seuraavaan satamaan. Basseterressa oli tarjolla ankkuripaikkoja, mutta myös sisäsatama mihin päätimme yrittää. Viime yö oli melko keinuttava, joten tasainen satama suihkuilla ja muilla palveluilla houkutti. Port Zanteen piti ottaa yhteys VHF-radiolla puolta tuontia ennen saapumista. Otettiin, mutta mitään ei kuulunut taikaisin. Jatkettiin yhteydenottoja ja noin varttia ennen saatiin pätkivä yhteys satamaan. Keskustelusta ei tullut juuri mitään, en saanut selvää nopeasti puhutusta, pätkivästä karibian englannista. Jossain kohdassa saatiin näkemys, että tilaa on ja otan yhteyttä uudestaan sataman edustalla. Satamapepe antoi ohjeet minne ajetaan ja ilmoitti että joka nurkkaan pitää laittaa köydet ja fendarin kyljelle. Satamassa oli pystypylväät mihin kiinnitettiin perä ja keula rannalle päin, jossa oli myös pieni lisälaituri johon hypättiin veneen kyljeltä. Pakittaminen olisi voinut onnistua, mutta leveä perä ei olisi mahtunut pikkulaiturin viereen. Ja koska mentiin keula edellä, ei saatu sähköjohtoja riittämään sataman puolelle, mutta onhan meillä edelleen se mainio aggrekaatti. Matka meni vauhdikkaasti ja vene kulki hienosti. Satama vaikutti rauhalliselta ja se oli aidattu. Porttia vartioi kolme vartijaa.
Laituriin kun päästiin niin lähdettiin Jukan kanssa paperihommiin. Ensin satamatoimistoon, sitten tulliin ja maahantuloviranomaiset jäi vielä väliin, kun ne olivat jo kiinni. Täällä jos missä turha byrokratia kukoistaa. En ole hetkeen nähnyt käytettävän kalkkeeripaperia, mutta täällä kyllä. Kun planketit on täytetty, virkailija nitoo niistä erilaisia nippuja joista yhden saa mukaansa ja sen kanssa mennään seuraavalle virkailijalle. Aivan järjetöntä, mutta epäilemättä työllistää hyvin ja työntekijät tuntevat itsensä tärkeiksi kiiltävissä olkapoleteissaan ja koppalakeissaan.
Illalla lähdettiin syömään ja löydettiin mainio kalaravintola, jota sataman kalastajat olivat meille suositelleet. Otin tietenkin hummeria, ensimmäistä kertaa. No ei se nyt niin erikoista ollut. Annos kyllä oli hieno.
Annoksessa oli hummeria, kasviksia, valkosipuliperunamuusia ja banaania. Kuvassa Kitsin Basseterren ankkurilahti iltasella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti